Terje Rogne Myklebust Semantixin maajohtajaksi Norjaan

Laajentuva Semantix on nimittänyt Terje Rogne Myklebustin Semantix Norgen maajohtajaksi. Hän siirtyy Semantixille perustamastaan Myklebust Consultingista, jossa hän on ollut myös yhtiökumppanina.

– Terje on luonnostaan dynaaminen, avoin ja välitön. Hänellä on kokemusta palvelujen myynnin johtamisesta monilta toimialoilta. Emme voi olla kuin tyytyväisiä, että saimme Terjen Semantixille, kertoo Semantixin toimitusjohtaja Anders Uddfors

Aiemmin Terje on toiminut kaupallisena johtajana Allkopi AS:ssä, myynnistä ja markkinoinnista vastaavana johtajana Arcus AS:ssä sekä markkinointipäällikkönä Weifa AS:ssä. 

– Otan innolla vastaan tehtäväni Norjan Semantixin maajohtajana.Yrityksen kasvattaminen on valtavan jännittävä haaste. Olen vastuussa kokonaisuudesta ja pääsen hyödyntämään strategista kokemustani ja liiketoimintaosaamistani. Ne olivat minulle tärkeitä syitä valita Semantix. Ihailen yhtiön työntekijöiden ja johdon viime vuosien työtä ja tuloksia ja odotan pääseväni kehittämään toimintaa edelleen, Terje kertoo.

Terje aloittaa tehtävässään 2.1.2017.

Lisätiedot

Anders Uddfors
+46 (0)70 377 48 04
anders.uddfors@semantix.se



Jaa