Kalle Toivonen – Semantixin sporttinen uusi kapteeni

Kalle Toivonen – Semantixin sporttinen uusi kapteeni

Hei, olen Kalle ja aloitin maaliskuussa Semantixin uutena maajohtajana.

Julkaistu 27.6.2016

Innostuin työstä Semantixilla, koska kyseessä on voimakkaasti kasvava liiketoiminta. Minulla on kokemusta kansainvälisistä yrityksistä, suomalaisista, intialaisista ja amerikkalaisista, joten tunsin todella omakseni Semantixin mission ”We facilitate international business and bring cultures together”.more Pidin tärkeänä myös sitä, että meillä on selvästi samanlaiset arvot johtamisessa konsernijohtaja Anders Uddforsin kanssa.

Aikaisemmasta kokemuksestani pystyn hyödyntämään ymmärrystäni palveluliiketoiminnan johtamisesta. Kielipalveluiden kanssa toimiminen on minulle uutta ja pääsen varmasti oppimaan paljon. Samalla uskon, että voin tuoda mukanani tuoreita ajatuksia ja ideoita.  

Semantix Finlandin tulevaisuudessa näen voimakkaan kasvun jatkuvan. Eniten odotuksia minulla on käännösliiketoimintaa kohtaan, koska tulkkauspuolella menee tällä hetkellä jo erittäin vahvasti. Haluan kasvattaa myös Semantix-brändin tunnettuutta niin, että Semantix mielletään synonyyminä käännös- ja tulkkauspalveluille.

Vapaa-ajallani vietän mielelläni aikaa mökkeillen Kemiön saaristossa. Harrastan triathlonia ja tarkoituksenani on tänä kesänä osallistua sekä Joroisten että Turun puolimatkan triathloneihin. Kesä sujuu varmastikin näiden harrastusten parissa sekä yhdessä vaimoni ja kahden mäyräkoiramme kanssa

* * *

Kalle Toivonen aloitti kansainvälistyvän Semantixin maajohtajana 14.3.2016. Sitä ennen Toivonen toimi ManpowerGroupissa Experis-liiketoiminta-alueen johtajana. Lue uutinen

Pirita Valtonen
Pirita Valtonen markkinointikoordinaattori

Pirita on markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen, joka on tehnyt töitä Semantixin Suomen markkinoinnista vastaavana keväästä 2016 saakka. Koulutukseltaan Pirita on kauppatieteiden maisteri. Hän on toukokuusta 2017 alkaen äitiyslomalla.

Kategoriat

Viimeisimmät blogipostaukset