Black Friday - miksi niin synkkä nimi?

Black Friday - miksi niin synkkä nimi?

Hädin tuskin on kurpitsojen oranssi väri ehtinyt haalistua halloween-juhlinnan jäljiltä kun jo uutta Yhdysvalloista peräisin olevaa merkkipäivää vietetään toisen värin merkeissä – nimittäin mustan. Black Friday on Atlantin toisella puolella merkittävä ostospäivä, jota vietetään kiitospäivän jälkeen, marraskuun viimeisenä perjantaina.

Julkaistu 24.11.2017

Nimen synnystä monta tarinaa

Miksi marraskuun viimeisellä perjantailla on niin synkkä kaiku? Nimen synnystä on monta tarinaa. Erään väitteen mukaan orjakauppiaat olisivat käyneet vilkasta kauppaa kyseisenä päivänä, mutta päivä tuskin on sen mukaan saanut nimeään, koska nimi vakiintui käyttöön vasta 1980-luvulla.

Miksi musta perjantai?

Marraskuun viimeinen perjantai on Yhdysvalloissa ostoksilla käymisen kannalta aivan ihanteellinen päivä. Edeltävä juhlapyhä Thanksgiving eli kiitospäivä on vapaapäivä, ja monissa yrityksissä myös perjantaina työntekijät saavat vapaapäivän. Lisäksi jouluun on vain noin kuukausi aikaa, niinpä monet aloittavat jouluostosten tekemisen jo tässä vaiheessa.

Kauppiaat hoksasivat pian, että ajankohta on myynnin kannalta otollinen. Niinpä tavaksi tuli julkistaa perjantaina huipputarjouksia ja antaa mahtavia alennuksia, jotta saataisiin vielä enemmän ostavia asiakkaita liikkeelle. Ja kun ihmiset eri puolilla Yhdysvaltoja lähtivät liikkeelle sankoin joukoin, oli seurauksena liikennekaaos. Ruuhka ja stressaantuneet autoilijat oli onnettomuusaltis yhdistelmä, ja pian poliisi, sanomalehdet ja lopulta suuri yleisö alkoi synkkien onnettomuustilastojen valossa kutsua päivää nimellä Black Friday – musta perjantai.

Valitettavasti päivää voi hyvällä syyllä edelleen sanoa mustaksi. Huipputarjousten liikkeisiin houkuttelemat asiakkaat tungeksivat raivokkaasti tarjousten perässä, ja Black Friday –alennusmyyntien aiheuttamissa ruuhkissa loukkaantuu tai peräti menehtyy ihmisiä vuosittain. Pikaisella googlauksella löytyy videopätkiä surkuhupaisista tilanteista, joissa ihmiset tungeksivat hysteerisinä ja kiipeävät toisten yli päästäkseen ensimmäisenä sisälle kauppaan hamstraamaan vaikkapa pilkkahintaisia kodinkoneita.

Millainen on Black Friday suomalaiseen tyyliin?

Vielä jokunen vuosi sitten tämä kaupallinen merkkipäivä oli varsin tuntematon Suomessa. Nykyään kaupoilla ja eri alojen yrityksillä on roppakaupalla erilaisia Black Friday –tarjouksia. Englanninkielinen nimi näyttää ainakin toistaiseksi vakiintuneen suomalaisten kauppiaiden kielenkäyttöön. Aika näyttää, muuttuuko Black Friday mustaksi perjantaiksi, tai keksitäänkö tilalle toinen, meidän kieleemme ja kulttuuriimme paremmin istuva nimi. Pakko ostaa –perjantai, ehkä?

Muitakin mustia päiviä

Black Friday ei ole ainoa päivä, joka on jäänyt kalentereihin ja ihmisten mieliin mustana päivänä. Esimerkiksi Wall Streetin pörssiromahdus 24.10.1929 jätti kalenteriin päivän nimeltä Black Thursday eli musta torstai, ja 19.10.1987 tapahtunut toinen pörssiromahdus synkensi kyseisen maanantaipäivän, joka muistetaan nimellä Black Monday eli musta maanantai.

 

Tämän blogikirjoituksen alkuperäisen version on kirjoittanut Semantixin ruotsalainen inhouse-kääntäjä ja kielentarkistaja Lovisa Jakobsson.

Leni Vapaavuori
Leni Vapaavuori Markkinointikoordinaattori

Leni Vapaavuori on englannin kielen kääntäjä ja suomen kielen kielenhuoltaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja toiminut kääntäjänä vuodesta 1995, sekä in-house-kääntäjänä että itsenäisenä ammatinharjoittajana. Toukokuusta 2017 alkaen hän toimii äitiyslomansijaisena markkinointitehtävissä. 

Kategoriat

Viimeisimmät blogipostaukset