2010-06-30
Semantix, Pohjoismaiden johtava laadukkaiden kieli- ja viestintäpalvelujen toimittaja, laajenee Tamarind-yhtiön oston myötä
Semantix vahvistaa asemaansa entisestään Pohjoismaiden johtavana kieli- ja viestintäpalveluyrityksenä ostamalla Tamarind AB:n, maineikkaan ja arvostetun ruotsalaisen käännöspalvelujen toimittajan.
Tamarind perustettiin 21 vuotta sitten, ja yhtiöstä on kasvanut yksi Ruotsin johtavista käännösalan yrityksistä. Yrityksellä on paljon ruotsalaisia ja kansainvälisiä laadukkaita käännöspalveluja tarvitsevia asiakkaita sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.
– Olemme erittäin iloisia voidessamme toivottaa Tamarindin tervetulleeksi Semantixiin, sanoo Semantixin konsernijohtaja Anders Uddfors.
– Tamarindilla on vahva asema Ruotsin käännösmarkkinoilla, ja se on Semantixin tavoin asiakas- ja laatusuuntautunut yhtiö. Tamarindilla on erittäin kokenut ja pätevä henkilöstö, joka oston myötä siirtyy kokonaisuudessaan Semantixin palvelukseen. Lisäksi olemme hyvin iloisia siitä, että Tamarindin perustaja ja toimitusjohtaja Britt-Marie Seex jatkaa menestyksekästä työtään Semantixissa kehittämällä Tamarindin nykyisiä asiakassuhteita edelleen ja keskittymällä Semantixin käännöstoiminnan kasvattamiseen. Yhdistämällä Semantixin ja Tamarindin osaamisen, verkostot ja asiakassuhteet luomme hyvät edellytykset Semantixille sekä sisäistä että konsernin käännöstoiminnan kasvua varten, Anders Uddfors jatkaa.
– Käännöspalvelualan markkinat kasvavat voimakkaasti, mikä johtuu muun muassa globalisaatiosta sekä viranomaisten ja yritysten asettamista suuremmista vaatimuksista yhä ammattimaisempaa viestintää ja tietojenkäsittelyä kohtaan. Olemme myös huomanneet monen käännösasiakkaamme iloinneen siitä, että Semantixilla on tarjottavana paljon muitakin kielipalveluja, kuten viranomaistulkkausta, neuvottelu- ja konferenssitulkkausta, kielikoulutusta ja kirjoituspalveluja, Anders Uddfors täsmentää.
– Olemme erittäin iloisia siitä, että meistä tulee osa Semantixia ja että voimme nyt tarjota asiakkaillemme entistä laajemmat kieli- ja viestintäpalvelut, sanoo Tamarindin omistaja ja perustaja Britt-Marie Seex.
– Semantixilla on edessään hyvin jännittävä tulevaisuus, ja yhtiö on varustautunut hyvin kasvua varten, sekä sisäisesti että selektiivisesti laatuyhtiöitä ostamalla, kuten nyt on tapahtunut, sanoo Litorinan osakas Lars Verneholt.
Tamarind
Tamarind AB perustettiin vuonna 1989, ja yhtiö on vuosien mittaan kasvanut keskisuureksi käännöspalveluyritykseksi, jolla on asiakkaita muun muassa seuraavilla sektoreilla: julkishallinto, pankit, ajoneuvotekniikka, lääketiede ja lääkkeet sekä matkailu. Tamarind on toimittanut huippulaatua lyhyellä toimitusajalla ja onkin siten saavuttanut vahvan markkina-aseman yrityksenä, joka pystyy vastaamaan asiakaskuntansa tarpeisiin.
Semantix
Semantix on Pohjoismaiden johtava laadukkaiden kieli- ja viestintäpalvelujen toimittaja. Semantix tarjoaa tulkkaus-, käännös-, koulutus- ja kirjoituspalveluja. Konsernin liikevaihto on yli 300 miljoonaa kruunua, konsernissa on työntekijöitä noin 170 ja kielipalvelujen toimittajia on yli 6 500 eri puolilla maailmaa. Yrityksellä on Ruotsissa konttorit Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä, Norrköpingissä, Uppsalassa ja Uumajassa. Semantixin Suomen konttorit sijaitsevat Helsingissä ja Oulussa. Norjassa Semantixilla on konttorit Stavangerissa, Trondheimissa ja Hamarissa. Semantixiin on kertynyt yritysostojen tuloksena kokemusta ja erityisosaamista monilta tunnetuilta pieniltä ja keskisuurilta kielipalvelualan yrityksiltä, esimerkiksi oikeustieteen, lääketieteen ja tekniikan aloilta. Lisätietoja Semantixista osoitteessa www.semantix.fi.
Litorina
Vuonna 1998 perustettu Litorina on yksityinen pääomasijoitusyhtiö, jonka toimialaa on pienten ja keskisuurten yritysten ostaminen ja niiden teollinen kehittäminen Pohjoismaissa yhdessä ylemmän yritysjohdon kanssa. Litorinan osaaminen on laajaa ja syvää sekä omassa organisaatiossa että teollisten neuvonantajien verkoston kautta. Litorina Capital Advisors AB on Litorinan kolmannen rahaston, Litorina Kapital III LP:n, sijoituskonsultti. Rahasto sijoittaa tällä hetkellä aktiivisesti. Litorinan taustavoimia ovat useat pitkän aikavälin tähtäimellä toimivat ja maineikkaat instituutiot, jotka ovat yhdessä investoineet noin 2,3 miljardia kruunua Litorinan kolmeen rahastoon. Lisätietoja Litorinasta osoitteessa www.litorina.se.