Lehdistötiedote 19.7.2011
Kielipalveluyritys Semantix on ostanut Done Information Oy:n, jonka omisti pörssinoteerattu suomalainen yritys Revenio Group. Semantix vahvistaa näin asemaansa Pohjoismaiden suurimpana kielipalveluiden tarjoajana.
"Done Informationin osto vahvistaa tarjontaamme entisestään suomalaisilla ja pohjoismaisilla markkinoilla. Done Information on, aivan kuten Semantix, pitkään toimittanut korkealaatuisia käännöksiä niin yksityiselle kuin julkisellekin sektorille. Kaupan myötä Semantixista tulee yksi Suomen johtavista kielipalvelujen toimittajista Suomen markkinoilla", Semantixin konsernijohtaja Anders Uddfors kertoo. Done Information Oy on yksi Suomen johtavia käännöstoimistoja, ja sillä on 40 työntekijää Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Yrityksen liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa. Kaupan myötä Suomen Semantixin liikevaihto on noin yhdeksän miljoonaa euroa."Tuntuu todella hyvältä olla osa Semantixia. Järjestelmätukemme paranee ja kääntäjäverkostomme laajenee. Uusina palveluina voimme jatkossa tarjota tulkkausta ja koulutusta", Done Information Oy:n toimitusjohtaja Tarja Salonen sanoo. Done Informationin osto noudattelee laadukkaiden kielipalvelumarkkinoiden keskittymistrendiä. Näillä markkinoilla Semantixin rooli on ollut aktiivinen ja johtava. Tämän yritysoston lisäksi Semantix on ostanut jo kolme yritystä kuluneen vuoden aikana: INK Norgen, Tamarindin ja AAC Globalin konferenssitulkkausyksikön. Vuodesta 2006 Semantix on yli kaksinkertaistanut liikevaihtonsa. "Kielipalvelumarkkinat kasvavat. Tämä johtuu mm. globalisoitumisesta ja siitä, että viranomaiset ja yritykset vaativat entistä ammattimaisempaa viestintää ja tiedonkäsittelyä. Markkinat ovat kypsymässä ja teknisiä ratkaisuja koskevat vaatimukset kasvavat, mikä suosii suurempia toimijoita. Suunnitelmissamme on nyt kasvaa jatkossakin sekä vahvistaa entisestään teknistä osaamistamme", Anders Uddfors toteaa.___________________________________________________________________Semantix on Pohjoismaiden johtava korkeatasoisten kielipalvelujen toimittaja. Yrityksellä on kuusi toimipistettä Ruotsissa, kolme Norjassa ja kaksi Suomessa. Semantixin omistaa private equity –toimija Litorina. Konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli n. 350 miljoonaa Ruotsin kruunua. Yrityksen palveluksessa on n. 200 työntekijää sekä n. 6 500 tulkkia, kääntäjää ja kieliasiantuntijaa. Semantix on 40 vuotta vanha yritys, joka on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Yritysostot kolmen viimeisen vuoden ajalta: INK Sverige (2007), Lingua Nordica (2007), Interpreto (2007), Management Språkutbildning (2008), Tolketjenesten.no (2009), AAC Globalin konferenssitulkkausyksikkö (2010), Tamarind (2010), INK Norge (2010). Litorinasta: Vuonna 1998 perustettu Litorina on pohjoismainen private equity -toimija, joka on keskittynyt yrityskauppoihin sekä pienten ja keskisuurten pohjoismaisten yritysten kehittämiseen yhteistyössä yritysjohdon kanssa. Litorinan vankan ja syvän osaamisen perustana on sen oma organisaatio ja yritysasiantuntijoiden verkosto. Litorina Capital Advisors AB on Litorinan kolmannen rahaston Litorina Kapital III LP:n sijoitusneuvoja. Litorinan takana on joukko pitkäjänteisiä ja arvostettuja toimijoita, jotka ovat yhdessä investoineet noin 4,8 miljardia kruunua Litorinan neljään rahastoon. Lisätietoja on osoitteessa www.litorina.se.
Lisätietoja antavat
Aiheesta muuallawww.semantix.fiwww.doneinformation.com/fiwww.litorina.se
Lehdistötiedotteet (pdf)Pressmeddelande på svenskaPress release in EnglishPressmelding på norskLehdistötiedote suomeksi
Semantix Lingua Nordica Oy, Kuortaneenkatu 1, 00520 Helsinki | Puhelin valtakunnallinen: 010 346 7500 | info@semantix.fiPäivystystulkkaus (24 h): 010 346 7520 | tulkkipalvelu@semantix.fi